Nykyinen globaali ruokajärjestelmä aiheuttaa ympäristölle valtavaa kuormitusta, sillä ruuantuotanto on yksi suurimmista kasvihuonekaasujen aiheuttajista. Laajamittainen siirtyminen kestävämpään ruokajärjestelmään onkin tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä keinoista keventää ympäristökuormaa.
Olemme ylpeitä, että voimme nyt ohjata asiakkaitamme tekemään pieniä päivittäisiä tekoja ympäristömme hyväksi.
Jatkossa asiakkaamme voivat alla olevalla merkillä tunnistaa ruokalistoissa ja linjastossa päivän ilmastoystävällisimmän lounasvaihtoehdon, eli sen jonka hiilijalanjälki on korkeintaan 0,5 kg CO2e/lounas. Ruokaa ottaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka valinta linjastolla olisi päivän paras, ilmaston kannalta huonoin valinta on heittää ruokaa roskiin. Otetaan siis ruokaa vain sen verran kuin jaksetaan syödä ja santsataan tarvittaessa.