Onko töihin parempi tuoda omat eväät vai syödä lounas työpaikan ravintolassa? Onko edullisempaa matkustaa työpaikalle omalla autolla vai bussilla? Entä tuleeko valmisruoka edullisemmaksi kuin valmistaa ruoka kotona alusta alkaen itse? Paistetaanko joulukinkku kotona uunissa vai ostetaanko valmis kypsä kinkku?
Joulunaikaan monilla on usean päivän piikki sähkönkulutuksessa, mikä näkyy myöhemmin sähkölaskussa ja voi alkuvuodesta tuntua lompakossa. Jotta kaikilla olisi mahdollisuus viettää mahdollisimman huoletonta joulua, listasimme muutamia vinkkejä, joiden avulla voi arvioida omalla kohdalla, missä kohtaa säästäminen voisi toimia parhaiten.
- Vaikka työpaikkaravintolan lounas saattaa olla kalliimpi kuin itse valmistetut eväät, se on kuitenkin usein monipuolisempi kuin eväät. Lounasravintoloissa on useimmiten runsas salaattipöytä, mikä tukee monipuolista ruokavaliota, toisin kuin omat eväät, jotka saattavat itse kullakin pahimmillaan olla todella yksipuolisia.
- Useissa Sodexon ravintoloissa, myydään hävikin välttämiseksi lounasta edulliseen rasiahintaan lounaan loppupuolella vaikkapa päivälliseksi kotiin.
- Ruuan valmistamisen kokonaiskustannuksiin kuuluu raaka-ainekulujen lisäksi myös kypsentämiseen ja astioiden pesuun kuluva energia. Näin kaksi ylempää vinkkiä saattaa tulla kokonaisuutena jopa edullisemmaksi kuin itse valmistettu ruoka.
- Joulu ajoittuu tänä vuonna viikonloppuun ja aikaa jouluvalmisteluihin ei ole niin paljoa. Voisiko tässä kohtaa oikaista ja ostaa jotain ehkä valmiina tai puolivalmiina? Voisiko vaikkapa sen kinkun ostaa valmiina ja tehdä siihen itse herkullisen kastikkeen tai kuorrutteen? Näin kinkun ei tarvitse olla uunissa montaa tuntia, sähköä säästyy ja aikaa jää vaikkapa lahjojen paketointiin.
- Työmatkakulut ovat monelle pakollinen kuluerä, mutta niissäkin voi monesti säästää. Kannattaa tarkistaa, miten julkinen liikenne kulkee ja pohtia voisiko vaikka pari päivää viikossa mennä julkisilla. Tai jos työmatka ei ole ihan älytön, voisiko sen joinain päivinä kulkea kävellen tai pyörällä? Samalla suunnilla olevan työkaverin kanssa voi sopia kimppakyydeistä, jolloin on mahdollista säästää osa polttoainekuluista ja saa rupatteluseuraa työmatkalle.
Ehkä vinkkejä voi yhdistellä. Bussi- ja kävelypäivinä nautiskellaan ravintolassa runsaasta lounaasta ja työkavereiden seurasta, mutta omalla autolla kulkiessa otetaan omat eväät matkaan. Toivottavasti yllä olevista vinkeistä löytyy apua arvottamaan, missä kohtaa pihistää ja milloin panostaa.